|
Keittiökaapin alahyllyllä on kokonainen keittiökoneiden ja ruuanlaittoa avustavien laitteiden museo ja unohdus. Pastakonekin piti saada joululahjaksi, etkä saanut sitä edes kirppiksellä eteenpäin.
Tänään kaivat sen esiin. Olihan jossain, että kerran elämässä pitää tehdä oma pastansa ja kun se on kerran tehnyt, ei enää kaupan pastoja käytä! Illalla on tiedossa illallistreffit, nyt on aika tehdä vaikutus deittiin. Pastataikinan vääntäminen on oma taiteenlajinsa. Youtube-videoita katsomalla selviää, että jauhot kasataan pöydälle, munat rikotaan keskelle ja sitten aloitetaan vaivaaminen. Lopulta käsissä on joustava taikinapallero, joka asetellaan pastakoneen telojen väliin ja veivaaminen alkaa. Täytteeksi tulee mascarpone-juustolla notkistettua purkkihernekeittoa ja hyppysellinen porkkanaraastetta. Ehkä vielä ylimääräinen ripaus kuivattua meiramia. Soppakauhojen takaa laatikosta löytyy taikinapyörä. Tämä alkaa melkeinpä näyttää huippukeittiöltä! Valmiit raviolit menevät hetkeksi kylmään keittiöpyyhkeen verhoamalla lautasella, sillä välin voi valmistella keittiön. Punaviini ilmaantumaan, kynttilät valmiiksi, tunnelmallinen punavalkoruudullinen pöytäliina. Vesi kiehuu, lautaset ovat seisseet viereisellä levyllä joka on lämmittänyt niitä pienellä lämmöllä. Raviolit veteen, kolme minuuttia kiehuttuaan siivilään. Jaat pastan tasan lämmitetyille lautasille, kaadat päälle sulatettua voita ja ripotat vähän silputtua salviaa koristeeksi. Ihan kohta kuuluu ääniä rappukäytävästä ja ovikello soi.
0 Comments
Illat alkavat olla pimeitä ja viileitä. Tylsyys on pahinta, koska yhteydet on poikki, sähköä ei tule ja pimeässä on hyvin vähän tekemistä.
Kaikki tieto on arvokasta, mutta säästelet silti radion paristoja. Vessanpöntön vesisäilöstä on jo kerätty kaikki vesi talteen, onneksi kunnallinen hätävedenjakelu saatiin tänään käyntiin. Ne, joilla oli bensaa autossa, ovat jo lähteneet jonnekin maaseudulle pakoon. Ylioptimistinen naapurisi, se sähköjänis, organisoi nopeasti pilaantuvien ruokien soppakeittiön ja kolme päivää olette syöneet taloyhtiön grillikatoksessa yhdessä nyyttikestien tapaan. Kriisitilanne tuntuu pitkittyvän, tämä surkeus on nyt uusi normaali. Kaikkeen tottuu, sanovat. Aikoja sitten loppuneen partioharrastuksen jäljiltä kaivoit varastosta trangian ja polttoainettakin löytyi vielä. Voisit mennä myös liittyä naapureiden seuraan grillikatokseen, jossa poltetaan kaikkea sellaista, mistä halutaan päästä eroon. Siellä jaksetaan vielä laulaa ja tarinoida, luoda uskoa että tästäkin selvitään ja kaikki palaa normaaliksi. Voisit viedä hernekeittopurkkisi sinne ja lämmittää sen elävällä tulella. Väkeä pihalla on vähemmän kuin vielä eilen. Päätät että on aika säästää resurssejasi. Etupihalla sadevesiviemäri löyhkää, koska väki on keksinyt tehdä tarpeensa sinne. Kärpäset alkavat lisääntyä ja tunkevat tuuletuskanavasta sisällekin. Kyllähän tämä näinkin menee, ajattelet työntäessäsi lusikan kylmään hernekeittoon. Näin tämä menee, suoraan purkista. Viime aikoina on kovasti puhuttu kotivarasta. Käsitteestä on ilmeisesti ollut vähän epäselvyyttä, koska tuntuu että siihen suhtaudutaan kuin faaraoiden aarteeseen: laitetaan kotivara arkkuun ja sinetöidään se.
Kuitenkin kyse on ihan normaalisti arjessa käytettävistä elintarvikkeista. Tähän nivoutuu niin käsitteet ruokahävikin vähentämisestä kuin täysipainoisesta ruokavalioista. Jos on niin, että kaikesta suostuttelusta ja perusteluista huolimatta koet, että kotivara on jotain, mikä ei mahdu kotiisi, niin tässä varasuunnitelma: hanki ystäväpiiriisi ihminen, jonka intohimo on ruokkia ja huolehtia kaikista. Jos tämäkin suunnitelma epäonnistuu ja pahin mahdollinen zombiapokalypsi iskee, niin jos karismaa riittää, perusta kultti jonka tehtävä on pitää huolta perustajastaan, eli sinusta. Tässä on kuitenkin tarkoitus käsitellä sitä, miten jokainen itsestään tai perheestään vastuussa oleva ihminen voi kierrättää kotivaraansa. Kannattaako kirjoittajaa kuunnella? Olen ollut mukana vapaapalokuntatyössä jo neljännesvuosisadan, alkuaikoina siihen mahtui paljonkin perusmuonitusta, jossa tehtiin kiloittain kinkkukiusausta. En ole ollut kinkkukiusauksen suurin fani vuosiin. Nykyään voi pyytää tekoälyagentiltaan apua, kun pohtii mitä kotoa löytyvistä aineksista loihtisi. Silloin, kun itse eli sitä elämänvaihetta, että päivittäisenä päänsärkynä oli keksiä kasvaville teineille ravintoa kehityin valtavasti luovana ruuanlaittajana. Olen myös sitä mieltä, että siinä missä yhdellä on sävelkorvaa ja toisella värisilmää, meistä jotkut ovat saaneet kyvyn kuvitella, miltä eri maut maistuvat yhdistettynä. Kaikki taidot ovat opittavissa. Silti luovuus, lahjakkuus ja jatkuva toisto valmistavat niitä mummoja, joiden lihapullille ei löydy vertaa ja vaareja, joiden nokkosletut säilyy kielellä pitkälle lapsuuden jälkeen. Kotivaran määrittelystä Aikoinaan kuljetuspalvelu ei kiikuttanut evästä kotiovelle ja kaupoilla oli aukioloajat. Silloin keittiössä oli pakastin ja kuiva-ainekaappi, joissa pidettiin aineksia joista raavittiin kokoon jotain syötävää. Keino toimii yhä vieläkin: jos aterialta jää yli, niin kannattaa pohtia voisiko ruuantähteet laittaa sittenkin vaikka pakastinrasiaan ja siirtää sitä säilyvyyttä vielä vähän. Tämmöisen pakasterasian voi ottaa evääksi töihin tai kun niitä on kertynyt tarpeeksi, niin perheelle voi tarjota vaikka pakastimensiivousviikonloppubuffetin. Näin vähenee ruokahävikki ja saattaa tästä rahallistakin säästöä olla. Kotivaraa on myös vierasvara: jos oikein on surkea olo enkä pääse kauppaankaan, mieluummin rapistelen keksipussia kuin näkkileipäpakettia. Se, säilyykö ne keksit siellä kaapissa vierasvaraksi tai pahan päivän varalle, on toinen juttu... |
Kotivaran klassikko: hernekeitto!
Tarina-arkistoCategories |
RSS Feed