Kotivaran käsitteestä

Viime aikoina on kovasti puhuttu kotivarasta. Käsitteestä on ilmeisesti ollut vähän epäselvyyttä, koska tuntuu että siihen suhtaudutaan kuin faaraoiden aarteeseen: laitetaan kotivara arkkuun ja sinetöidään se. 

Kuitenkin kyse on ihan normaalisti arjessa käytettävistä elintarvikkeista. Tähän nivoutuu niin käsitteet ruokahävikin vähentämisestä kuin täysipainoisesta ruokavalioista. 
Jos on niin, että kaikesta suostuttelusta ja perusteluista huolimatta koet, että kotivara on jotain, mikä ei mahdu kotiisi, niin tässä varasuunnitelma: hanki ystäväpiiriisi ihminen, jonka intohimo on ruokkia ja huolehtia kaikista. 

Jos tämäkin suunnitelma epäonnistuu ja pahin mahdollinen zombiapokalypsi iskee, niin jos karismaa riittää, perusta kultti jonka tehtävä on pitää huolta perustajastaan, eli sinusta. 

Tässä on kuitenkin tarkoitus käsitellä sitä, miten jokainen itsestään tai perheestään vastuussa oleva ihminen voi kierrättää kotivaraansa. 

Kannattaako kirjoittajaa kuunnella? 
Olen ollut mukana vapaapalokuntatyössä jo neljännesvuosisadan, alkuaikoina siihen mahtui paljonkin perusmuonitusta, jossa tehtiin kiloittain kinkkukiusausta. En ole ollut kinkkukiusauksen suurin fani vuosiin. 

Nykyään voi pyytää tekoälyagentiltaan apua, kun pohtii mitä kotoa löytyvistä aineksista loihtisi. Silloin, kun itse eli sitä elämänvaihetta, että päivittäisenä päänsärkynä oli keksiä kasvaville teineille ravintoa kehityin valtavasti luovana ruuanlaittajana.  

Olen myös sitä mieltä, että siinä missä yhdellä on sävelkorvaa ja toisella värisilmää, meistä jotkut ovat saaneet kyvyn kuvitella, miltä eri maut maistuvat yhdistettynä. Kaikki taidot ovat opittavissa. Silti luovuus, lahjakkuus ja jatkuva toisto valmistavat niitä mummoja, joiden lihapullille ei löydy vertaa ja vaareja, joiden nokkosletut säilyy kielellä pitkälle lapsuuden jälkeen. 
 
Kotivaran määrittelystä 
Aikoinaan kuljetuspalvelu ei kiikuttanut evästä kotiovelle ja kaupoilla oli aukioloajat. Silloin keittiössä oli pakastin ja kuiva-ainekaappi, joissa pidettiin aineksia joista raavittiin kokoon jotain syötävää. 

Keino toimii yhä vieläkin: jos aterialta jää yli, niin kannattaa pohtia voisiko ruuantähteet laittaa sittenkin vaikka pakastinrasiaan ja siirtää sitä säilyvyyttä vielä vähän. Tämmöisen pakasterasian voi ottaa evääksi töihin tai kun niitä on kertynyt tarpeeksi, niin perheelle voi tarjota vaikka pakastimensiivousviikonloppubuffetin. 

Näin vähenee ruokahävikki ja saattaa tästä rahallistakin säästöä olla. 
Kotivaraa on myös vierasvara: jos oikein on surkea olo enkä pääse kauppaankaan, mieluummin rapistelen keksipussia kuin näkkileipäpakettia. Se, säilyykö ne keksit siellä kaapissa vierasvaraksi tai pahan päivän varalle, on toinen juttu...